Aholansaaren johtaja jättää tehtävänsä

Tiedote 3.7.2023

Aholansaarisäätiön ja Aholansaaren Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Päivi Korhonen on irtisanoutunut tehtävästään 30.6. Aholansaarisäätiön hallitus olisi toivonut Päivi Korhosen jatkavan erinomaisesti aloitettua työtä. Hän sai aikaan monia myönteisiä alkuja Aholansaaren kehityksessä, mitä työtä voidaan nyt jatkaa. Hallitus kiittää Päivi Korhosta ja toivottaa kaikkea hyvää uusiin vaiheisiin.

Aholansaarisäätiön taustayhteisön Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen hoitaa  oman toimensa ohella Aholansaarisäätiön toimitusjohtajan tehtäviä kesäsesongin ajan. Kesän jälkeen Aholansaarisäätiön hallitus etsii pitempiaikaisen ratkaisun johtajakysymykseen.

Nilsiässä sijaitseva Aholansaari on leiri- ja lomakeskus, jonka sydän on herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen koti Paavon pirtti. Paavo Ruotsalaisen hengellistä perintöä kantava Herättäjä-yhdistys tekee Aholansaaressa nuorisotyötä, jonka tunnuslause on: Sinä riität, sinä kelpaat, sinä et ole yksin. Rippi- ja varhaisnuorisoleirit kokoavat vuosittain satoja leiriläisiä ympäri maata.

Tänä kesänä Aholansaaressa on avattu Luonnonperintösäätiön polku Aholansaaren ikimetsään.

Tiedustelut Aholansaarisäätiön pj. Martti Kauhanen 0400 545 624