Paavo Ruotsalainen

(9.7.1777 – 27.1.1852)

Påhl Henrik Ruotsalainen syntyi Lapinlahdella, Maaningan kappeliseurakunnan Tölvänniemen Tuomaalan talossa. Hänen vanhempansa, Vilppu ja Anna olivat ”Raamattunsa-taitawaa” väkeä, jotka elättivät perhettään kaskiviljelyllä. Äiti taisi ruotsia; hän oli Kaavin kappalaisen Antti Kiljanderin tyttären tytär. Jouduttuaan säätykierrossa syntyperäänsä alemmalle tasolle, hän elätteli Paavossa suuria toiveita. Tämä synnytti perheessä ristiriitoja.

Paavo oli kirjoitustaidoton, mutta oppi lukemaan jo 6-vuotiaana. Raamatun hän oli rippikouluikään mennessä lukenut kolmasti. Myöhemmin hänen kirjastoonsa kuului ainakin seuraavien kirjoittajien teoksia: Thomas Wilcox, Johan Wegelius nuorempi, Antti Björkqvist, Anders Nohrborg, Martti Luther, John Bunyan, Eric Pontoppidan, Pietari Topp, Christian Ziguerer, Johann Philipp Fresenius ja David Hollaz. Kirkonkirjat kertovat Paavon älyllisestä lahjakkuudesta.

Paavon tullessa murrosikään hänen henkinen ahdistuksensa oli ottanut uskollisen muodon. Hän tempautui 1796 Telppäs -nimisellä niityllä alkunsa saaneen kansanherätyksen piiriin. Se eikä sen johtoon noussut Juhana Lustig eivät kyenneet antamaan vastauksia Paavon ahdistukseen, joka ihmisten mielestä sai hänet mielipuoliseksi. Hänet leimattiin kylähulluksi, ja häntä alettiin nimittää pilkkanimellä Löyhkä.

Vuonna 1799 Ruotsalainen teki pitkän vaelluksen Jyväskylään seppä Jaakko Högmanin luokse. Tämän, Iijokilaaksosta kotoisin olleen parantajasuvun perillisen huhuttiin olevan väkevä sielunhoitaja. Sepän pajassa Paavo itse kertoi saaneensa avun.

Sepän luota palattuaan Ruotsalainen solmi avioliiton Riitta Ollikaisen (1777-1833) kanssa. Perheen elämä Vuorisen torpassa ja sittemmin Riitan kotitalossa Koskenniemessä oli sangen ankaraa. Ruotsalainen kutsui näitä vuosia ”petäjävapriikin korkeakouluksi”. Leipää jouduttiin valmistamaan männyn nilakerroksesta valmistetusta ”jauhosta”. Ankarien elinolosuhteiden pakottamana Ruotsalainen koetti matkata Puolaan uudisasukkaaksi, mutta häneltä evättiin passi Viipurissa.

Herätykset leimahtelivat vuosisadan ensivuosikymmenillä. Sepän luota palattuaan Ruotsalainen ei heti saanut jalansijaa herätysliikkeessä, mutta vähitellen hänen maineensa alkoi kasvaa. Hänen vaikutuksensa levisi aluksi Savoon ja Pohjois-Karjalaan, lopulta myös Pohjanmaalle ja Helsingin seudulle. Toisinaan häntä nimitettiin ”kahden hiippakunnan piispaksi”.

Ruotsalainen ajautui ristiriitaan moneen suuntaan, mm. puhdasoppisen kirkon virkamiesten kanssa. Siksi hän matkusti 1822 Pietariin piispa Z. Cygnaeuksen puheille. Seuraavana vuonna Porvoon piispa Molander saapui Savoon tarkastusmatkalle tutkimaan, mitä todella oli tapahtumassa.

Ruotsalaisen naapurit surmasivat tämän pojan Juhanin v. 1830, taustalla lienee piillyt talokiista. Samana vuonna Ruotsalainen oli ostanut Nilsiän Aholansaaren, jota kutsuttiin myös Ruotsalaksi ja Markkalaksi. Aholansaaresta muotoutui herätyksen keskuspaikka. Siellä Ruotsalaisen ”ohjelma” muotoutui kypsään asuunsa. Sieltä käsin hän lähti pitkälle seurataipaleelleen, joka ulottui aina Helsinkiin asti (1838, 1840, 1843). Siellä hän opetti ystävilleen ja oudommille kulkijoille elämänsä kovissa kohtaloissa oppimaansa ”salattua viisautta”, niin kuin hän itse ”oppiaan” nimitti. Sieltä lähtivät myös kipakat ”kahden hiippakunnan piispan” paimenkirjeet. Näistä kirjeistä on säilynyt joko alkuperäisinä tai kopioina jälkimaailmalle satakunta. Yksi niistä, Muuan Sana Heränneille Talonpojan Säädystä, julkaistiin jo Ruotsalaisen elinaikana pienenä kirjasena Kuopiossa 1847.

Aholansaaresta tuli myös oman aikansa sielunhoidollinen keskus. Oivallisen ihmistuntemuksen omaavan Ruotsalaisen luokse lähetettiin potilaita jopa Kuopion lääkäreiden toimesta. Ketä he eivät kyenneet auttamaan, sille saattoi olla toivoa saaressa asuvasta hullusta talonpojasta.

Myös kansalliset merkkimiehet, Lönnrot, Runeberg, Snellman ja Topelius huomasivat Ruotsalaisen ja kirjoittivat hänestä, kaksi edellistä kriittisesti, jälkimmäiset myötämielisemmin. Tavatessaan Snellmanin Iisalmen pappilassa Ruotsalainen tokaisi tälle Hegelin filosofiasta innostuneelle ajattelijalle: ”Työ philosophit teette saman selevän Roamatusta ko sika pottuhalmeesta.”

Kirkollinen ja yhteiskunnallinen vastustus johti v. 1838-39 Kalajoella pidettyihin käräjiin, joilla Ruotsalaista syytettiin muiden herätyksen johtomiesten kanssa v. 1726 annetun konventikkeliplakaatin rikkomisesta. Se kielsi yksityisten hartausseurojen järjestämisen. Ruotsalaisen johtamaan herätykseen otti kantaa myös 1842 kokoontunut Turun pappeinkokous.

Herätysliikkeen sisällä Ruotsalainen ajautui ristiriitaan Henrik Renqvistin ja Fredrik Gabriel Hedbergin kanssa. Edellisen kanssa hän riiteli polvirukouksesta, jälkimmäisen kanssa uskon luonteesta. Myös joskus Paavon läheisimmäksi mieheksi mainittu Wilhelmi Niskanen joutui sivuun, mahdollisesti juorupuheiden vuoksi.

Ruotsalaisen lähimpiin miehiin kuuluivat Lapuan pitäjänapulainen, Suomen lahjakkaimmaksi saarnamieheksi sanottu Nils Gustaf eli Niiles Kustaa Malmberg (1807-1858) ja laajan sivistyksen omannut Pyhäjärven kappalainen Jonas Lagus (1798-1857). Näiden miesten kohtaaminen merkitsi Savon ja nk. Pohjanmaan pappisherätyksen yhtymistä. Tapahtuneen vaikutukset ulottuivat Helsingin ylioppilaspiireihin asti.

Ruotsalainen kuoli Aholansaaressa aamuyöllä 27.1.1852 herätyksen ollessa jo vaikeasti hajallaan.

Ruotsalaisen opetuksen ydin oli ajatuksessa, että ihminen ei ole hengellisessä elämässään ottaja vaan saaja. Ihminen voi vain ikävöidä ja odottaa, kunnes Jumala ilmoittaa hänelle itsensä. Ruotsalaisen ajattelussa yhtyvät kansanviisauden, kirkollisen opetuksen ja vanhan kristillisen perinteen opetukset omaperäiseksi, puhuttelevaksi ja monin tavoin rajuksi ja alkuvoimaiseksi julistukseksi. Sitä sävyttää pyrkimys totuudellisuuteen ja rehellisyyteen, ihmisen on parempi olla uskomatta, kuin yrittää väkisin rakentaa uskonnollinen asenne. Ruotsalainen neuvoi käymään ”niin pyhänä kuin pahanakin” Jumalan luokse. Ei ole kyse siitä, mitä ihminen on, vaan siitä, mitä Jumala on. Näin ajatellessaan Ruotsalainen liittyy vuosisatoja vanhaan Jumala-keskeiseen jumaluusoppiin, joka uudella ajalla on joutunut ihmiskeskeisten uskonnollisuuden mallien varjoon.

TAHKOMÄEN AIKA

Kolmen Aholansaaressa vietetyn vuoden jälkeen Ukko-Paavolle tarjoutui tilaisuus ostaa Heikki Ruotsalaiselta osa Tahkomäellä sijaitsevasta tilasta. Uusi asuinpaikka sijaitsi kilometrin päässä Syvärin rannasta, jonne Paavo Ruotsalainen perheineen muutti vuonna 1820. Paavoa onnisti maakaupoissa ja hänen tiluksiltaan löytyi loistavaa kiviainesta myllynkivien tekoon. Hän valmisti niitä myyntiin vävynsä Iivari Pulkkisen kanssa. Myllynkivien valmistus oli tuottoisaa liiketoimintaa ja niinpä miehet kymmenen vuoden aikana vaurastuivat siinä määrin, että pystyivät yhdessä ostamaan Aholansaaresta itselleen Aholan tilan, jonne Ruotsalainen tyttärineen ja vävyineen muutti vuonna 1830.  

Tahkomäen tilan sijaintipaikka on ollut hoitamattomana ja melkein unohduksissa vuosikymmenet. Pentikäisten sukuseura kunnosti kesällä 2018 Ukko-Paavon tilalle vievän reitin sekä pystytti paikalle muistotaulun ajasta, jonka Paavo Ruotsalainen perheineen asui siellä. Lisäksi sukuseura kunnostutti pysäköintipaikan Tahkomäen tien varteen.  Matkaa Sääskiniemen laivalaiturista Tahkomäen tilalle on n. 7 km.

Aloitteen muistotaulun pystyttämisestä teki Toivo Pentikäinen. Toteutukseen ovat osallistuneet seuraavat henkilöt ja tahot: – Reino Taskinen, maanomistaja – Petteri Taskinen, taulun toteutus – Pekka Savolainen, materiaalilahjoitus – Sakari Pentikäinen, Rakennus Tahko – Kuopio-Tahko -markkinointi – Tahkon kyläyhdistys – Tahkomäen tiehoitokunta – Savon Voima – Kuljetus Antti-Jussi Keinänen – Kuljetus Taattola – Jani Pentikäinen T:mi – Aholansaarisäätiö Hanke sisälsi muistotaulun lisäksi pysäköintilevennyksen, sillan ja polkujen raivauksen sekä opasviitan.